Tämän uutisartikkelin aiheena on rahapelaaminen. Tarkemmin sanottuna Veikkaus Oy:n monopoliasema sekä ulkomaalaiset nettikasinot. Miksi Veikkauksella on yksinoikeus tarjota rahapelejä Suomessa? Miksi samaan aikaan ulkomaalaisten kasinoiden suosio kasvaa hurjaa vauhtia? Muun muassa näihin kysymyksiin otamme hetken kuluttua kantaa.

Omaa tietämystä voi myös kasvattaa etsimällä tietoa netistä. Esimerkiksi Kasinohai on suomalaisten suosima verkkosivusto, jossa on tietoa rahapelaamisesta – sekä nettikasinoista, että kotimaisesta rahapeliyhtiöstä. 

Veikkaus Oy:n monopoliasema: miksi, miten ja milloin?

Suomessa rahapelit ovat olleet säänneltyjä jo vuodesta 1938 lähtien. Silloin monelle tuttu Raha-automaattiyhdistys, eli RAY perustettiin. Alkuperäinen Veikkaus perustettiin pari vuotta myöhemmin, vuonna 1940. 

Vuonna 2017 perustettiin Veikkaus Oy, joka on siis monopoliasemasta nauttiva kotimainen rahapeliyhtiö. Kyseessä oli RAY:n, Veikkauksen sekä hevosurheilua tarjoavat Fintoton fuusioituminen. 

Veikkaus Oy:n monopoliasema on säädelty arpajaislaissa (1047/2001). Kukaan muu taho ei saa tarjota tai mainostaa uhkapelejä suomalaisille. Suomi on saanut tähän poikkeusluvan Euroopan komissiolta – normaalisti monopoliasemaa ei EU-maissa rahapelien suhteen ole.

Monopoliasemaa perusteltiin (ja perustellaan yhä) vastuullisella pelaamisella. Todelliset syyt voivat olla kuitenkin jotakin muuta – yleensä kaikki tehdään taloudellisen hyödyn maksimoimiseksi. 

Mitä ulkomaalaiset nettikasinot ovat?

Kuten äsken totesimme, saa Suomen rajojen sisäpuolella rahapelejä tarjota ja mainostaa vain Veikkaus Oy. Muualla Euroopassa, ja koko maailmassa tilanne on toinen. 

Suomalaiset saavat täysin laillisesti pelata ulkomaisilla nettikasinoilla. Nettikasino voi olla jopa 100 % suomalainen, mutta sen emoyhtiö sijaitsee esimerkiksi Virossa. Toisin sanoen, nettikasino voi olla samalla tavalla suomalainen kuin Veikkaus. 

Koska muualla Euroopassa rahapeleihin suhtaudutaan inhimillisemmin, voidaan pelaajille tarjota totuttua parempia etuuksia – kuten kasinobonuksia. Nettikasinoita on myös erilaisia, joista kerromme lisää seuraavaksi. 

Erilaisia nettikasinoita:

  • Kasinot ilman rekisteröitymistä
  • Kryptokasinot tai Bitcoin-kasinot
  • Kasino- ja vedonlyöntisivustot

Kasinot ilman rekisteröitymistä

Kasinot ilman rekisteröintiä, eli “pikakasinot” ovat suomalaisten ykkösvalinta. Näillä kasinoilla pelataan kotimaisten pankkitunnusten avulla. Se mahdollistaa nopean ja helpon pelaamisen, ajasta tai paikasta riippumatta. Voitot maksetaan yleensä alle 15 minuutissa. Pikakasinot ovat erityisesti hyvä valinta aloittelijoille – tee nopea talletus, ja olet valmiina pelaamaan.

Kryptokasinot tai Bitcoin-kasinot

Toinen suosiota nostava genre on kryptokasinot, tai “Bitcoin-kasinot”. Kuten nimikin sen kertoo, näillä nettikasinoilla voi pelata kryptovaluuttojen avulla. Anonyymi pelaaminen sekä valtavat kasinobonukset vetävät pelaajia puoleensa. Huomioitavaa on, että kryptokasinot toimivat usein Euroopan talousalueen (ETA) ulkopuolella – voitot eivät ole verovapaita.

Kasino- ja vedonlyöntisivustot

Urheiluvedonlyönti on monelle suomalaiselle ammatti. Täten kasino- ja veikkaussivustot ovat todella suosittuja. Jos vedonlyönnin suorittaa ETA-maan pelisivustolla, on voitot verovapaita suomalaisille pelaajille. Yhdellä talletuksella voi vaihdella vedonlyönnin ja kasinon välillä, ja molempiin on usein tarjolla bonuksia. 

Voiko nettikasinoista oikeasti voittaa?

Moni varmasti miettii, voiko nettikasinoista oikeasti voittaa. Onko kaikki vain huijausta ja kulissia, vai miten on asian todellinen laita?

Nettikasinoista voi voittaa, jos kasino on lisensoitu. Pelaajan tulee kuitenkin tiedostaa realiteetit sekä voittamisen todennäköisyydet. On myös hyvä tietää pari ominaisuutta, jotka määrittelevät pitkälti kasinopelien palautukset.

Nämä asiat tulee tietää kasinopeleistä:

  • Palautusprosentti (RTP) – teoreettinen palautusprosentti, eli Return To Player määrittelee palautukset pitkällä aikavälillä. RTP on aina alle 100 %, joten pitkässä juoksussa kasino voittaa aina. Kun pelaaja tiedostaa tämän, ei häviämisen pitäisi tulla “yllätyksenä”. Yksittäisillä pelikerroilla RTP ei toki toteudu, eli voittaminen on mahdollista. 
  • Satunnaislukugeneraattori (RNG) – sloteissa ja virtuaaliurheilussa voittaminen perustuu puhtaasti tuuriin. Satunnaislukugeneraattori, eli Random Number Generator arpoo sattumanvaraisesti lopputuloksen panostukselle. Mikään pelaajan tekemä toimenpide ei vaikuta voittamiseen. Jos päätät pelata kolikkopelejä, tulee sinun tiedostaa voittamisen perustuvan pelkkään tuuriin. 
  • Todennäköisyydet – jokaisen pelaajan tulee myös tiedostaa, että suurien voittojen todennäköisyydet ovat todella pienet. Esimerkiksi lottovoiton saa suhteessa 1/18 miljoonaan. Nettikasinoiden jackpot peleissä puhutaan 1/300 miljoonasta, mutta palautusprosentit ovat toki lottoa paremmat. Suuret voitot ovat mahdollisia, mutta niitä ei saa olettaa saavansa.

Suurin Suomeen saatu kasinovoitto on 17,8 milj. €

Kuten äsken totesimme, on miljoonavoitot mahdollisia nettikasinoilta – vaikka todella epätodennäköistä se on. 

Esimerkkinä mainittakoon 40-vuotias helsinkiläismies, joka voitti 17,8 miljoonaa euroa Mega Fortune -pelistä vuonna 2013. Kyseinen peli löytyy lähes jokaiselta nettikasinolta, ja kyseinen voitto saatiin Paf:n kasinolta. 

Viimeisin suuri kasinovoitto on peräisin vuodelta 2021, kun 6,5 miljoonaa euroa suuntasi suomalaisvirolaiselle nettipelaajalle. Kyseinen voitto tuli pelistä Mega Moolah, josta Suomeen on vuosien varrella saatu useita miljoonaluokan voittoja. 

Yhteenveto

Suomalaiset pelaavat yhä enemmän ulkomaalaisilla nettikasinoilla. Veikkauksen raportin mukaan noin 40 % pelaamisesta tapahtuu nettikasinoilla. Täten vain 60 % suomalaisista pelaa elää kotimaisen rahapeliyhtiön pelejä. 

Syy nettikasinoiden suosioon on kova kilpailu. Kun nettikasinoita syntyy jatkuvasti lisää, tulee laadun parantua. Esimerkiksi bonuksia tarjotaan entisaikaa enemmän. Samaan aikaan Veikkaus Oy on jämähtänyt paikalleen, koska Suomessa kilpailua ei ole.

Muista kuitenkin tarkistaa, että nettikasino on lisensoitu. Tiedosta myös realiteetit, että suuret voitot ovat todella harvinaisia – mutta siitäkin huolimatta mahdollisia.